… ja terveenä ollaan pysytty :-) Miro parantui hyvin vaivastaan antibioottien avulla ja on nyt valmis valloittamaan Helsingin kehät viikonloppuna. Kova työ oli taas pojan turkin selvittämisessä. Toivottavasti alkaisi vihdoinkin olemaan lopullisessa kuosissaan tuo turkki, että ei takkuuntuisi enää niin helposti. Bono on ollut myös oma höpsö itsensä, nartut on tosin ollut vähän liikaakin pojan mielessä välillä, mutta muuten ovat Rodon kanssa riehuneet viikonloppuisin. Huomaa kyllä, että se rotukaveri on ehottomasti parhain painikumppani, ei ole Miron kanssa ikinä noin antoisasti leikkinyt. Rodo sen kun kasvaa. Hieman kauhistuin, kun punnitsin pojan eilen ja lukema näytti 9,9 kg. Läski tuo ei ole missään tapauksessa, että lihaksetko ne sitten nuin kamalasti painaa. Pituus huitelee siinä 38-39 cm paikkeilla, selkeästi on kuitenkin pienempi rakenteisempi kuin Bono, joten josko tuo kasvu alkaisi loppumaan.

Rodon kanssa ollaan käyty pentuagilityssä joka keskiviikko neljän viikon ajan. Ensi alkuun näytti, että tuleeko tuosta agilitykoiraa ollenkaan, kun pyyhälsi surutta aitojen ohi ja putki oli niin pelottava alkuun, mutta kolmannella treenikerralla R kävi jo ylikierroksilla ja olis tahtonut muidenkin puolesta suorittaa esteet. Ollaan jo ihan kiitettävästi harjoiteltu erilaisia ohjausotteita ja menty useamman esteen ratoja. On ollut todella mukava huomata kuinka nopeasti R hoksaa asiat.. se asia mikä tuotti hankaluuksia edellisellä tunnilla sujuu seuraavalla ilman mitään ongelmia. Tähän asti pikkupojan parhaimmat esteet on putki ja kepit. Kepeissä on verkot ja ohjurit paikoillaan, joita sitten jossain vaiheessa aletaan ottamaan pois. Hyvin näyttää sopivan tämä tapa Rodolle. Putken, keppien ja normi aitojen lisäksi ollaan otettu rengasta ja näytetty pennuille kuinka kiva paikka keinu on, kun siellä saa paljon nameja. Kontakteja ollaan myös harjoteltu parina kertana niin, että lankku on laitettu mini ja midi koirien pöytää vasten ja siitä sitten juoksutettu pennut alas, pysäytetty kontaktille ja lähetetty eteen namikipolle. Hyvältä näyttää treenaukset tähän asti ja harmittaa jo valmiiksi, kun viimenen tunti on jo ens viikolla. Seuraavat kurssit alkaa vasta helmikuun lopussa, joten siihen asti saa mennä kotireenauksella ellen sitten jollekin tokokurssille änkeä mukaan.

Eipä meille tämän kummosempia kuulu. Limingassa asustelen Rodon kanssa viikot ja viikonloppuisin poika pääsee Bonon ja Miron luo Ouluun riehumaan ja purkamaan viikon ajalta kertyneet energiat. Meno ja melu onkin melkonen heti siitä sekunnista alkaen, kun Rodo pyyhältää sisälle. Isoilla pojilla tahtoo olla minua viikolla ikävä, kun niitä saa viikonlopun olla kyllästymiseen asti paijaamassa. Miron kanssa olenkin pyrkinyt viettämään laatuaikaa yhdessä, tällä viikolla saa ihan kolme päivää viettää sen kanssa kun Helsinkiin lähdetään.

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille! :)

Tämä kuukausi ei ole ollut mikään erinomainen. Klinikalla ovat koirat joutuneet käymään ja tällä hetkellä Miro on todella kipeä. Puoltoista viikkoa sitten Bono aloitti sairastelujakson. Maananta-iltana Bono ei ollut suostunut lähtemään ulos lenkille ja oli todella apaattinen ja väsynyt. Kuumemittari näytti korkeimmillaan 40,1 astetta, joten äiti käytti sen iltasella päivystävällä. Siellä tutkittiin poika suurentuneen eturauhausen ja pissavaivojen varalta, mutta mitään kummosempaa ei löytynyt. B sai kipupiikin ja ilmeisesti tämä auttoi, sillä poika oli seuraavana päivänä ollut pirteämpi ja kun keskiviikkona kävin sitä katsomassa, niin oma normaali energinen itsensä oli. Kauaa ei saatu Bonon parantumista juhlia, sillä Miro tuli kipeäksi tällä viikolla tiistaina. Oli lutkutellut vehjettään koko ajan, lenkilläkin ollessa, joten eikun keskiviikkona lääkäriin. Ell tutki pojan melko pintapuolisesti, sillä M ei ollut antanut hyvin itseensä koskea (kipuilua vai dramatiikkaa? ken tietää..) ja koska pojan pissa on ollut ihan normaalia eikä vehje näyttänyt sisäpuolelta tulehtuneelta, niin epäiltiin oireiden johtuvan vehkeen ihon tulehtumisesta, koska sen verta punanen iho oli. Ohjeeksi saatiin putsata ihoa betadinella ja laitella bepanthen rasvaa, reseptillä saatiin antibiootteja, mutta niitä ei heti haettu koska haluttiin kokeilla toimiiko pelkkä putsaus ettei tarvis jättää Tromssan reissua väliin. Putsaus vissiinkin helpotti pojan oloa perjantaihin asti, jolloin minä menin Oulussa käymään ja näin Miron ekan kerran sairastelun alettua. Oli poika selvästi hieman apaattisempi, ja vehje näytti turvonneelta ja iho punoitti. Pojan tila ei kuitenkaan ollut niin huonon näköinen, mihin se muuttui iltaa myöten, kun pesin pojan, harjailin sitä ja vehje putsattiin, laitettiin rasvaa ja lopuksi suihkautettiin gothivetiä nuolemisen estämiseksi. Kaiken tämän jälkeen M läsähti eteiseen istumaan eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Mietittiin, että oisko gothivet ollut sittenkin liikaa, mutta enää en tiedä. Poika ei suostu liikkumaan, syö maaten ja lenkillä M nuolee vehjettään vähän väliä ja selvästi yrittää viilentää itseään makaamalla/istumalla lumeen useaksi minuutiksi. Vispaa häntäänsä matalalla, mitä ei koskaan aikasemmin ole tehnyt, läähättelee ja tunkee syliin paijattavaksi, mikä myöskin ei ole pojalle ollenkaan normaalia. Tänään hommattiin antibiootit, että jospa ne toivon mukaan pojan tilaa helpottaisivat. Jos ei, niin lääkäriin mennään uudelleen ens viikolla. En jaksa enää uskoa, että kaikki tämä johtuisi vain tulehtuneesta ihosta... kyllä siellä on jotain muutakin tulehdusta sisällä. Tromssaan siis meillä ei ole asiaa. Tietysti harmittaa, sillä odotin matkaa innolla, mutta Miron terveys on nyt etusijalla. Ainahan on ensi vuosi...

Ei saisi manailla, mutta nyt odotetaan tuleeko Rodolle mitään. Tähän asti poika on voinut oikein mainiosti ja vauhtia riittää. On opetellut yksinoloa, kun aloitin työt ratsastuskoulussa kuun alussa, ja hyvin on yksin pärjännyt sen seitsemän-kahdeksan tuntia putkeen... ainakaan naapurit eivät ole valittaneet. Tuhojakaan ei ole tehty ruusukkeen, ovimaton ja kaukosäätimen puremista enempää *koputtaa puuta* Rodo on todella rakastunut lapsiin. Tuossa vastapäätä on koulu, ja muutamat tytöt tulevat aina meidät nähdessään silittelemään pojua. On kyllä aivan ihanaa, kun on tällainen avoin koira, joka rakastaa kaikkia ikään ja kokoon katsomatta :) Kuukauden päästä alkaa pentuagility, jota ootetaan jo innolla. On tahtonut tämä harrastaminen jumiutua jo opittujen asioiden toistamiseksi, joten kiva päästä pojalle uutta opettamaan.

Viime kerrasta on kulunut taas niin paljon aikaa etten enää muista mitä kaikkea tässä on tapahtunut. Hyvin meidän päivät ovat kuitenkin menneet ja koiratki ovat olleet terveenä lyhyttä ripulointia ja oksentelua lukuunottamatta. Koko kesäkin selvittiin melkein ilman punkin punkkia. Elokuussa sai vain yhdet punkit nyppäistä irti sekä Bonosta että Mirosta. Miron kesän viimeset näyttelyt oli Joensuussa, josta lähdettiin hakemaan ehoota. Poika oli kehän laidalla niin narttujen lumoissa että piti pörrätä toisille uroksille sen minkä ehti, mutta liekö vesisade viilentänyt poikaa kuitenkin sen verran, että kehässä esiintyi nätisti. M oli lopulta PU 1, sai cacibin ja hävisi kauniille neidille ollen VSP. Meidän oli tarkoitus jäädä kahvittelemaan Miron pojan Aten perheen luo, mutta märkinä ja likaisina päätimme lähteä suoraan pitkälle kotimatkalle. Oli kuitenkin mukava nähdä ja toivottavasti tavataan vielä toistekin! :) Rodo oli mukana näyttelyreissulla. Poika oli todella hienosti ja olisi tahtonut käydä moikkaamassa kaikki ihmiset ja koirat kokoon katsomatta.

Rodosta on kuoriutunut aivan ihana sheltti. Energiaa riittää ja syömishalu on edelleen pohjaton. Rohkeutta löytyy ja poika ottaa lunkisti paikassa kuin paikassa. Pienet vihreät ukkelit käyvät kyllä välillä vilauttelemassa itseään ja ne sitten haukutaan häntä pystyssä lyttyyn, Pentukurssilla kävimme kuusi kertaa elo-syyskuun aikana. Rodo oppi sivulle tulon, seuraamisen, maahan menon, vauhdikkaan luoksetulon, paikalla olon ja sen että oman äidin kanssa on kaikista kivointa tehdä asioita vaikka toisia koiria oisikin näköpiirissä :) Olin kyllä todella yllättynyt miten hyvin Rodon kanssa meni tunneilla. Paikalla olo tuli täysin uutena liikkeenä kurssilla, mutta Rodo ymmärsi jutun juonen heti ja loppukurssista istua nökötti paikallaan vaikka vieressä toiset koirat liikkuivat ja minä tein liikkeitä edessä muutaman metrin päässä. Agilityesteisiinkin tutustuttiin putken, pussin ja renkaan verran. Alkuun putket hieman jänskätti, mutta toisella kertaa niistä tultiin jo hyvällä vauhdilla läpi. Marraskuussa näillä näkymin aloitetaan pentuagility.

Mätsärissäkin olemme käyneet Rodon kanssa kerran. Vaikkei sieltä sinistä nauhaa kummempaa tullutkaan, niin oli kuitenkin hyvä harjoittelupaikka. Rodo sai painia toisen shelttipentusen kanssa ja minä pääsin selvyyteen ettei suuri ihmis- ja koiravilinä poikaa hätkähdytä. Pöydällä Rodo antoi nätisti katsoa hampaat, mutta ravaaminen oli suurimmaksi osaksi "nuuskutetaan-maata-eikä-kuunnella-äitiä". Yritinkin ravaamista harjoitella ennen eilistä pentunäyttelyä ja nähtävästi tulosta ollaan saatu aikaseksi, koska Rodo esiinty kehässä oikein terhakkaasti nenä ylhäällä. Kuulostin kyllä varmaan idiootilta, kun lörpötin koko ajan pojalle "ravi ravi, prrr" ;-) "R" on taikasana jolla saadaan pikkuisen kiinnostus pysymään yllä. Näyttelyyn oli ilmoitettu seitsemän shelttiä, joista kolme 5 kuukauden ikäistä urosta, kaksi narttua 5-7 kk ikäisten luokassa ja myöskin kaksi narttua 7-9 kk luokassa. Rodo voitti luokkansa ja sai ainoana uroksena kunniapalkinnon. Nartuista kummastakin luokasta yksi sai kp:n, joista vanhempi oli paras narttu. Tämä narttu myöskin oli ROP, koska oli tietenkin paljon valmiimman oloinen ja hyvässä pitkässä turkissa kuin Rodo. VSP tulokseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, ja arvostelu oli loistava :) Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.

En ole tainnutkaan vielä mainita, että olen muuttanut Liminkaan. Rodon kanssa siellä asustelen, isot pojat viettävät päiviään Oulussa. Välimatka ei ole kuitenkaan pitkä ettenkö pääsisi viikottain moikkaamaan myös Miroa ja Bonoa. Loppuvuoden näytelmiä ollaan mietitty, ja näillä näkymin uskaltaudumme lokakuussa Norjaan ja joulukuussa käymme ensimmäistä kertaa katsastamassa Voittaja näyttelyt :)

... niin etten ole jaksanut tänne tulla mitään rustailemaan. Olen huono ja laiska kirjoittamaan mitään, joten siirrän koko ajan sivujen päivitystä etiäpäin. Sen verta sain nyt kuitenki ryhdistäydyttyä, että jonkunlaista tiivistelmää laitan meidän elämästä.

Rodo kävi ensimmäisellä rokotuksella kolmisen viikkoa sitten. Klinikalle ajettaessa tein ison virheen laittamalla Rodon yksin häkkiin auton takakonttiin. Hyvin se siellä Bonon kanssa matkustaa, mutta yksin oli aivan hädissään. Jaksoi huutaa kyllä melko pitkään, mutta rauhoittui onneksi kun parkkipaikalle kaarrettiin. Ulkona ihmeteltiin jonkun aikaa ohimenevää liikennettä ja haukuttiin kahdelle koiralle, kunnes uskaltauduttiin sisälle. Sisällä Rodo oli aluksi hieman ihmeissään, mutta meni reippaasti tutustumaan isoon labbikseen ja nakukoiraan. Itse rokotuskin sujui ongelmitta. Nappuloita vain pöydälle eikä poika huomannut piikitystä ollenkaan :) Terve pentu oli kuonosta hännänpäähän. Vain hieman laihanpuoleinen, joten kotona nostettiin heti nappuloiden määrää desiin per ruoka-annos ja nyt tuo on oikein hyvässä lihassa. Kotimatkalle laitoin Rodon häkin sijaan takapenkille ja siellä se nukkui oikein hienosti koko matkan.

Akuutissa rokotuksella käyvät pennut pääsevät kolme kertaa klinikan pentukerhoon 14-16 viikon ikäisinä ja sinne Rodokin meni viime keskiviikkona ekan kerran. Bono ja Miro on molemmat käynyt samaisen pentukerhon aikoinaan ja se on kyllä hyvä paikka pentujen leikkiä ja sosiaalistua vieraisiin ihmisiin. Paikalla oli Rodon lisäksi seitsemän muuta pienen rodun pentua (+ isompien rotujen pennut toisella puolella). Joukossa oli pari aran puoleista ja muutama hulivili, jotka telmivät ihan kunnolla. Rodoa pelotti alkuun paljon ja olis tahtonut vaan syliin, mutta tosi hyvin loppua kohti uskaltautu lähtemään muita tutustumaan. Hatun nosto myös muille pennuille, kun kukaan ei sortanut arempia vaan rauhassa tutustuivat toisiinsa. Erittäin ihana oli huomata, että Rodo ei ainakaan ihmisiä vierasta. Tunkeutu heti lattialla istuvien ihmisten syliin ja moiskautti pari pusua poskelle. Huomenna taas kerhoilemaan. Uskon, että Rodo tällä kertaa uskaltautuu jo enempi leikkeihin mukaan, viime kerralla kun poika ois ihan selvästi tahtonut lopussa telmiä jonkun kanssa.

Toissapäivänä oli schappareitten erkkari Heinolassa. Lähdimme äitini kanssa lauantaina puolilta päivin ajelemaan Heinolaan, jossa yövyimme Vierumäen urheiluopistolla. Paikka oli tosi hieno yöpymiseen ja katselin haikeana lähellä laiduntaneita issikoita. Vielä minä joku päivä jatkan ratsastusta! Illalla piti vielä pesasta Miron pissakintut, kun olivat järkyttävän tahmeat vaikka koko koira oli pesty vain muutama päivä aikasemmin. Sunnuntaina saavuttiin kymmenisen aikoihin näyttelypaikalle ja paikalle oli jo kerääntynyt hyvä määrä schapeja. Kaikenkaikkiaan 53 rodun edustajaa oli ilmoitettu näyttelyyn, joista 49 tuli paikalle. Hyvin meni aika Trasseli porukassa ja ihastellessa Turboa, joka on aivan isänsä kaltainen jätkä :) Miron ympärillä pörräsi jos minkälaista narttua ja poikahan oli tietty aivan sekasin. Liekkö kuumuus kuitenki verottanut sen verran haluja, että M oli ihan nätisti häkissä ja esiintyi kehässäkin hienosti. Valiouroksia oli kuusi, joista kaikki sai ERIn. Miro ei kuitenkaan kilpailuluokassa sijoittunut vaan meidät käteltiin ensimmäisenä pois. Tyytyväinen saa ERIin silti olla, sillä tuomari oli tiukka ja jakoi ERIn vain 17 schapparille. Juhlia sai silti kunnolla, kun komeimmat pystit päätyivät jälleen kerran Trasseli-koirille, Kaapo oli ROP ja Kaapon äiti Penni VSP. Miron poika Turbo viiletti menemään kehässä myös loistavasti ollen JUN ERI 1 ja saaden jo kolmannen sertinsä. Kasapäin onnitteluja! Jäimme näyttelyn loppuun asti paikalle sillä olin ilmoittanut Miron vielä jalostustarkastukseen. Nyt vain ootetaan sitten postia Hollannista.

Näiden "erikoisempien" tapahtumien lisäksi ollaan käyty Rodon kanssa päivittäin hihnalenkillä ja opeteltu milloin mitäkin pientä asiaa. Naksutinta olen pyrkinyt käyttämään niin paljon kuin mahdollista ja eilen huomasinki kun otin naksun pitkästä aikaa myös lenkille mukaan, että paremmin Rodo tekee asioita naksun kaa. Tai siis, se ymmärtää asiat paljon nopeammin, kun naksua käyttää. Yhteen väliin Rodo haukku ohimeneville ihmisille ja varsinki toisille koirille. Nyt haukkuminen alkaa pikku hiljaa vähentyy. Eilen päästiin huskysta, kävelijöistä ja kiljuvasta lapsilaumasta ohi haukun haukkua. Ihmiset ovat pysähtyneet silittämään pojua ja todella reippaasti Rodo menee tutustumaan ja hyppää kyllä syliin, jos siihen on mahollisuus :) Näyttelyhihnassa on kerran pyöritty kotona ja treenailtu näyttelyitä varten. Jos uskalletaan, niin ekaan mätsäriin mennään 2,5 viikon päästä. Isojen poikien kanssa en ole paljoa touhuillut, mutta koirat ovat kyllä keskenään temunneet. Jopa Bono on alkanut Rodon kanssa leikkiä. Tänään voisi jokaisen kanssa vuorotellen jotain pientä aivojumppaa tehdä, kun ei voi koiria ulos kaatosateeseen laittaa.

Keskiviikkona saavuttiin iltapäivästä mökille Kaulinrantaan. Matka meni poikien osalta ihan hyvin, Miro matkusti kanssani takapenkillä ja Bono Rodon kanssa häkissä takakontissa. Rodolle annettiin ruoka ajoissa ennen matkaa, mutta silti se oksensi häkkiin. Lisäksi Bono aiheutti hankaluuksia, kun ei maiseman katselultaan joutanut varomaan Rodoa vaan istui pienen päälle muutaman kerran. Mökillä pojat olivat ihan tohkeissaan ja vauhtia riitti. Rodo pysyy nykyisin pihapiirissä, joten se sai ihan vapaasti liikkua isojen poikien seurassa. Rodosta ja Mirosta on tullut parhaat kaverit. Oli mahtavaa huomata alkuviikosta, kun Rodo uskaltautui Miron kanssa leikkimään ja Mirokin oli ihan mielissään, kun kerranki hänen kanssaan joku painii. Alkuun Mirohan ei osannut yhtään varoa Rodoa, mutta nyt Miro on oppinut miten pikkuisen kanssa leikitään. Rodo repii Miroa parrasta, hyppii sen päälle ja näykkii kuonosta ja Miro näykkii hellästi takaisin ja päästelee örinä ääniään. Yhessä juoksivat mökillä miljoonaa, niin että Miro edellä, Rodo perässä ja Bono viimeisenä. Itikat ja mäkäräiset olivat inhottavasti kiusana joka päivä mökillä. Bonoa ne näytti rakastavan ihan hulluna ja sillä raukalla onkin nyt vehkeen seutu verille purtuna. Olisi pitänyt Bayovaticia laittaa... Sisäsiisteys harjotuksia oli hyvä mökillä tehdä, kun oltiin aamusta iltaan ulkona. Taisi jopa yksi kokonainen päivä olla ettei Rodolla tullut sisälle mitään, ja jos tuli niin nekin paperille.

Lauantaina käytiin Ruotsin puolella Jällivaarassa näyttelyssä. Matkan varrella törmättiin poroihin, joista päästiin kuitenkin turvallisesti ohi. Näyttelypaikalle löydettiin helposti, mutta rokotustentarkastukseen käveltiin pitemmän kautta, kun missään ei ollut opasteita. Kehämme oli mukavasti reunimmaisena ja parkkeerattiin häkki puun varjoon. Paikalle oli ilmoitettu 13 schapparia, joista Suomesta oli myös Satu ja Kaapo, joten ei tarvinut ihan yksin ruotsalaisten keskellä olla. En tiennyt tuomarista etukäteen mitään eikä siksi itellä ollut juuri minkäänlaisia odotuksia tuloksen suhteen. Jännitystä lisäs myös se ettei Miro ottanut kontaktia minuun yhtään, kun ennen kehää harjottelimme juoksua. Avoimessa luokassa oli neljä urosta, Miro viimeisenä. Kehässä poika alkoi hyvästi minua kuunnella lihapullan voimin ja suostui seisomaan ja juoksemaan ilman että tarvi kuonoa maasta vetää ylös. Olin kyllä todella äimistynyt ja onnellisen tyytyväinen, kun Miro sijoittui luokassa ykköseksi kera SA:n. Kaikki kaheksan urosta saivat SA:n, joten tuomari oli erittäin löysällä tuulella.. ei tainnut olla kovinkaan paljon tuntemusta rodusta. Paras uros kehässä tuomari mietti aikansa, kunnes valitsi voittajaksi komean valiouroksen ja Miro tuli toiseksi. Näin ollen poika on nyt myös Ruotsin muotovalio :) Vaikkei cacibia saatukaan, niin valionarvo kuitenkin tuli ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen. Ja nyt kun ulkomaan näyttelyt on korkattu auki, niin uskaltaa uuemmanki kerran lähteä Suomen ulkopuolelle. Kehän jälkeen seisottiin Satun kanssa ihmetellen, että saadaankohan me arvosteluita ollenkaan. Numerolapun kanssa mentiin sihteerin luo, mutta tämä ei ollut huomaavinaankaan ja meille sanottiin, että joudutaan vielä oottamaan arvostelulappua. Schapekehä loppui ja arvosteluja ei vieläkään saanut vaikka pyydettiin ruotsalaiset apuun. Seuraavat rodut saivat heti arvostelunsa, mutta koko schapeporukka joutui oottamaan lappuja niin kauan kunnes kaikki neljä jäljellä olevaa rotua oli arvosteltu. Oli kyllä tympeää toimintaa. Lisäksi Miron lappuun ei oltu merkattu, että pojasta tuli valio vaikka olin näin sanonut pyörittävälle kehäsihteerille. Luetteloonkaan ei jostain syystä oltu merkitty, että Miro valioituu sertin saatuaan vaikka Kaapon kohalla näin oli. Noh, ei siinä auttanut kuin pyytää hätiin vielä kehän laidalla ollut schapeihminen Ulla, joka puhui onneksi suomea. Hänen avullaan saimme selvitettyä asian ja kehäsihteeri merkkasi lappuumme valioitumisen. Ruusukkeen saimme toimistosta, samoten kuin vaaleanpunaisen ruusukkeen SA:sta. Sertiruusuketta emme saaneet ja vara-cacib olisi maksanut, jos semmosen ois halunnu. Nyt täytyy laittaa sitten SE Mva-hakemus menemään.

Samoihin aikoihin, kun olimme näyttelyssä, vietettiin Kaulinrannassa juhlia. Rodolle saapui leikkikaveriksi kääpiövillakoira tyttö, jonka kanssa se kuulemmma temus minkä ehti. Bono stressas ihan liikaa juhlijoista, ei kyllä enää ikinä poikaa laiteta niin suuren ihmislauman luona olemaan. Vasta tänään, kun kotiin tultiin, poika on rauhoittunut. Bonolle parasta on oma koti, jossa on koko oma lauma koossa. Rodo ei ihmisistä välittänyt mitään, joutui kuitenkin olemaan aitauksessa tai hihnassa ettei jalkojen alle jäisi.

Rodo on melkoinen kujeilija välillä. Sen suuhun tarttuu magneetin tavoin kaikki mitä sen eessä sattuu olemaan. Pikkuhousut on sen mielestä jotain aivan ihanaa, etenki ne likaiset ja sukat kelpaa aina. Rintsikatkin se on jo yhdet purru rikki. Kaikissa hommissa sen pitää olla mukana. On se niin mukavaa, kun luutussa roikkuu kolmikilonen vihaisesti muriseva karvapallo tai kun tämä karvapallo nappaa juuri ne paperit suuhunsa, joilla oisit korjannut kakat lattialta, ja juoksee hirmuista kyytiä karkuun. Naurettavin asia on, että poika ulvoo. Tai no ei se enää silloin naurata, jos se kehkeytyy eroahdistukseksi, mutta onhan tuo niin hassun näköistä kun toinen ulvoo kuono kohti taivasta niin sydäntä särkevästi. Ulvominen alkaa silloin, kun poika ei pääse Bonon ja Miron mukaan lenkille, se eristetään ruokailun ajaksi toiseen huoneeseen yksin tai se muuten vain kokee olevansa yksin. Onneksi ulvonta ei kuitenkaan kestä kuin puoli minuuttia, jonka jälkeen Rodo yleensä alkaa hommailla jotain muuta. Nyt täytyy vaan tosiaan tarkkailla ettei liiallista eroahdistusta pääse syntymään. Mirollahan on eroahdistus, joten toista samanlaista en halua.

Keskiviikkona Rodolla on eka rokotus. Saapa nähä kehkeytyykö rokotuksesta kunnon draama verisine kiljuntoineen ;)