Keskiviikkona saavuttiin iltapäivästä mökille Kaulinrantaan. Matka meni poikien osalta ihan hyvin, Miro matkusti kanssani takapenkillä ja Bono Rodon kanssa häkissä takakontissa. Rodolle annettiin ruoka ajoissa ennen matkaa, mutta silti se oksensi häkkiin. Lisäksi Bono aiheutti hankaluuksia, kun ei maiseman katselultaan joutanut varomaan Rodoa vaan istui pienen päälle muutaman kerran. Mökillä pojat olivat ihan tohkeissaan ja vauhtia riitti. Rodo pysyy nykyisin pihapiirissä, joten se sai ihan vapaasti liikkua isojen poikien seurassa. Rodosta ja Mirosta on tullut parhaat kaverit. Oli mahtavaa huomata alkuviikosta, kun Rodo uskaltautui Miron kanssa leikkimään ja Mirokin oli ihan mielissään, kun kerranki hänen kanssaan joku painii. Alkuun Mirohan ei osannut yhtään varoa Rodoa, mutta nyt Miro on oppinut miten pikkuisen kanssa leikitään. Rodo repii Miroa parrasta, hyppii sen päälle ja näykkii kuonosta ja Miro näykkii hellästi takaisin ja päästelee örinä ääniään. Yhessä juoksivat mökillä miljoonaa, niin että Miro edellä, Rodo perässä ja Bono viimeisenä. Itikat ja mäkäräiset olivat inhottavasti kiusana joka päivä mökillä. Bonoa ne näytti rakastavan ihan hulluna ja sillä raukalla onkin nyt vehkeen seutu verille purtuna. Olisi pitänyt Bayovaticia laittaa... Sisäsiisteys harjotuksia oli hyvä mökillä tehdä, kun oltiin aamusta iltaan ulkona. Taisi jopa yksi kokonainen päivä olla ettei Rodolla tullut sisälle mitään, ja jos tuli niin nekin paperille.

Lauantaina käytiin Ruotsin puolella Jällivaarassa näyttelyssä. Matkan varrella törmättiin poroihin, joista päästiin kuitenkin turvallisesti ohi. Näyttelypaikalle löydettiin helposti, mutta rokotustentarkastukseen käveltiin pitemmän kautta, kun missään ei ollut opasteita. Kehämme oli mukavasti reunimmaisena ja parkkeerattiin häkki puun varjoon. Paikalle oli ilmoitettu 13 schapparia, joista Suomesta oli myös Satu ja Kaapo, joten ei tarvinut ihan yksin ruotsalaisten keskellä olla. En tiennyt tuomarista etukäteen mitään eikä siksi itellä ollut juuri minkäänlaisia odotuksia tuloksen suhteen. Jännitystä lisäs myös se ettei Miro ottanut kontaktia minuun yhtään, kun ennen kehää harjottelimme juoksua. Avoimessa luokassa oli neljä urosta, Miro viimeisenä. Kehässä poika alkoi hyvästi minua kuunnella lihapullan voimin ja suostui seisomaan ja juoksemaan ilman että tarvi kuonoa maasta vetää ylös. Olin kyllä todella äimistynyt ja onnellisen tyytyväinen, kun Miro sijoittui luokassa ykköseksi kera SA:n. Kaikki kaheksan urosta saivat SA:n, joten tuomari oli erittäin löysällä tuulella.. ei tainnut olla kovinkaan paljon tuntemusta rodusta. Paras uros kehässä tuomari mietti aikansa, kunnes valitsi voittajaksi komean valiouroksen ja Miro tuli toiseksi. Näin ollen poika on nyt myös Ruotsin muotovalio :) Vaikkei cacibia saatukaan, niin valionarvo kuitenkin tuli ja olen siitä enemmän kuin tyytyväinen. Ja nyt kun ulkomaan näyttelyt on korkattu auki, niin uskaltaa uuemmanki kerran lähteä Suomen ulkopuolelle. Kehän jälkeen seisottiin Satun kanssa ihmetellen, että saadaankohan me arvosteluita ollenkaan. Numerolapun kanssa mentiin sihteerin luo, mutta tämä ei ollut huomaavinaankaan ja meille sanottiin, että joudutaan vielä oottamaan arvostelulappua. Schapekehä loppui ja arvosteluja ei vieläkään saanut vaikka pyydettiin ruotsalaiset apuun. Seuraavat rodut saivat heti arvostelunsa, mutta koko schapeporukka joutui oottamaan lappuja niin kauan kunnes kaikki neljä jäljellä olevaa rotua oli arvosteltu. Oli kyllä tympeää toimintaa. Lisäksi Miron lappuun ei oltu merkattu, että pojasta tuli valio vaikka olin näin sanonut pyörittävälle kehäsihteerille. Luetteloonkaan ei jostain syystä oltu merkitty, että Miro valioituu sertin saatuaan vaikka Kaapon kohalla näin oli. Noh, ei siinä auttanut kuin pyytää hätiin vielä kehän laidalla ollut schapeihminen Ulla, joka puhui onneksi suomea. Hänen avullaan saimme selvitettyä asian ja kehäsihteeri merkkasi lappuumme valioitumisen. Ruusukkeen saimme toimistosta, samoten kuin vaaleanpunaisen ruusukkeen SA:sta. Sertiruusuketta emme saaneet ja vara-cacib olisi maksanut, jos semmosen ois halunnu. Nyt täytyy laittaa sitten SE Mva-hakemus menemään.

Samoihin aikoihin, kun olimme näyttelyssä, vietettiin Kaulinrannassa juhlia. Rodolle saapui leikkikaveriksi kääpiövillakoira tyttö, jonka kanssa se kuulemmma temus minkä ehti. Bono stressas ihan liikaa juhlijoista, ei kyllä enää ikinä poikaa laiteta niin suuren ihmislauman luona olemaan. Vasta tänään, kun kotiin tultiin, poika on rauhoittunut. Bonolle parasta on oma koti, jossa on koko oma lauma koossa. Rodo ei ihmisistä välittänyt mitään, joutui kuitenkin olemaan aitauksessa tai hihnassa ettei jalkojen alle jäisi.

Rodo on melkoinen kujeilija välillä. Sen suuhun tarttuu magneetin tavoin kaikki mitä sen eessä sattuu olemaan. Pikkuhousut on sen mielestä jotain aivan ihanaa, etenki ne likaiset ja sukat kelpaa aina. Rintsikatkin se on jo yhdet purru rikki. Kaikissa hommissa sen pitää olla mukana. On se niin mukavaa, kun luutussa roikkuu kolmikilonen vihaisesti muriseva karvapallo tai kun tämä karvapallo nappaa juuri ne paperit suuhunsa, joilla oisit korjannut kakat lattialta, ja juoksee hirmuista kyytiä karkuun. Naurettavin asia on, että poika ulvoo. Tai no ei se enää silloin naurata, jos se kehkeytyy eroahdistukseksi, mutta onhan tuo niin hassun näköistä kun toinen ulvoo kuono kohti taivasta niin sydäntä särkevästi. Ulvominen alkaa silloin, kun poika ei pääse Bonon ja Miron mukaan lenkille, se eristetään ruokailun ajaksi toiseen huoneeseen yksin tai se muuten vain kokee olevansa yksin. Onneksi ulvonta ei kuitenkaan kestä kuin puoli minuuttia, jonka jälkeen Rodo yleensä alkaa hommailla jotain muuta. Nyt täytyy vaan tosiaan tarkkailla ettei liiallista eroahdistusta pääse syntymään. Mirollahan on eroahdistus, joten toista samanlaista en halua.

Keskiviikkona Rodolla on eka rokotus. Saapa nähä kehkeytyykö rokotuksesta kunnon draama verisine kiljuntoineen ;)

Lauantaina lähdettiin totuttuun tapaan viettään juhannuspäivää Rovaniemelle. Paikan päällä oltiin hieman kahen jälestä syötyämme sitä ennen kiireesti ruuan läheisellä huoltsikalla. Mitään hoppua ei ois ollut, sillä paikan päällä saimme tietää, että tuomarimme oli sairastunut ja schapet siirretty toiseen kehään espanjalaiselle Javier Sanchez:lle. Saatiin omaa vuoroa oottaa pitkän tovin, mutta onneksi ilma suosi ja sai samalla bongailla Ruotsista tulleita schappareita, joita olikin saapunut näyttelyyn ihan kiitettävästi. Miron viime näytelmästä on 7 kuukautta aikaa, joten jännäsin miten poika kehässä suostuu menemään. Koitinkin sitä innostaa ennen arvostelua ja ihan ok häntäkin heilui välillä. Miro oli ainut uros valioluokassa, sai erinomaisen ollen lopulta paras uros ja VSP. Ihan kivasti siis korkattiin tämän vuoden näyttelykausi käyntiin :) Viikon päästä sitten tehdään eka ulkomaanreissu naapurimaahan Miron kanssa.

Rodo ja Bono jäivät näyttelyn ajaksi kotiin ja oli kuulemma pennulla vauhtia riittänyt ulkona. Ja voi mahoton millanen pakkaus siitä on kuoriutunut! Komentaa Miroa haukkumalla ja kiusaa Bonoa ihan tahallaan. Hyppii entistä korkiammalle ettei oo enää montaa päivää, kun pentu vallottaa sängyt ja sohvatkin. Nopia se on oppimaankin. Naksuttimella ollaan jo hieman opeteltu kontaktia ja seisomista ja äkkiä Rodo on tajunnut idean. Ainut asia, mitä poika ei voi sisäistää päähänsä on tarpeiden tekopaikka. Yhessä välissä olin jo hehkuttamassa kuinka R tajuaa tehdä asiat uloskin, mutta nyt hyvä kun edes muistaa tehdä tarpeensa paperille. Huoh. Taitaa olla samaa vikaa kuin mitä Mirolla pentuna oli. Ehkäpä ymmärrystä tulee lisää sisäsiisteydenkin suhteen, kunhan poika tuosta kasvaa.

Tänään käytiin koko konkkaronkka merenrannalla. Miro ja Bono syöksy suinpäin veteen, Rodo tuli rantaviivaan asti perässä mutta peräänty kun tajusi ettei maa enää jatkukaan. Monesti Rodo kävi uteliaana katselemassa vettä, mutta ei uskaltanut pitemmälle mennä, kunnes Bono sen yks kaks paimensi veteen. Johan oli näky, kun toinen ihan pöllistyneenä seisoo vedessä ja juoksee takaisin rannalle ollen niin raukan näköinen märässä turkissaan. Samalla reissulla kokeiltiin miten Bonon ja Rodon onnistuu matkustaa häkissä takakontissa. Ei ollut mitään ongelmaa. Vähän Rodo itkas aluksi, mutta rauhottu kun huomas, että Bono on ihan rennosti. Voidaan siis hyvillä mielin laittaa Bono ja Rodo takatilaan, kun lähdetään keskiviikkona mökille Ylitornion suuntaan.

Rodon luonnetta on pakko taasen hehkuttaa, kun toinen on niin rohkea paikassa kuin paikassa :) Tietysti osa on vielä sitä pennun uteliaisuuttakin, mutta tuosta koirasta tulee varmasti hyvä hermoinen kaveri, kunhan en mee pilaamaan sitä.  Puistossa ollaan käyty kuljeskelemassa ihmettelemässä lapsia, pyöräilijöitä, toisia koiria ja puluja sekä mummin ja papan luona kyläiltiin toissapäivänä. Ihan lyhkäsiä retkiäkin on jo kierretty melkein joka päivä pihan ulkopuolella ja hyvin on poika oppinut hihnassa menemään. Huomenna ois mölliagi Haukkukeitaalla, missä saatetaan ehkä käydä Rodon kanssa piipahtamassa. Ens viikolla pitäis myös hoitaa madotus ja varata jo eka rokotusaika. Ja keskiviikkona tosiaan lähdemme mökkeilemään ja palaamme sunnuntaina takaisin. Kuulumisiin sinne asti!

Rodo on mestari satuttamaan itsensä ja luonnonlahjakkuus ääntelemään kuolevaa tekevää shelttipentua. Ääntä lähtee sen verran, että koko kuja varmasti luulee meidän harrastavan ties mitä kidutusmenetelmiä. Eräitä Rodolle sattuneita tapaturmia viikon aikana: Miron jalkoihin jääminen (seurauksena etutassun ontuminen), kompastuminen juoksiessa (etutassun ontuminen), Miron astuminen takajalan päälle juoksun yhteydessä kaksi kertaa (takajalan ontuminen), pään lyöminen vesirännin kulmaan hyppelyn yhteydessä, pään jumiutuminen putkiloon, hampaiden kiinni jääminen häkin kaltereihin, tippuminen sängyltä, juokseminen ruusupuskaan pahki ja.. Siinäpä ne taisi suurin osa alla tähän asti. Kaksi etu- ja kaksi takatassun ontumista on ollut, mutta ne on onneksi menneet ohi pienellä häkkilevolla ja ei Rodo oo ollut moksiskaan moisista tapaturmista alkukiljunnan jälkeen. Ei tässä kyllä enää tiedä itkeäkö vai nauraa pojan toilailuille. Onpahan todistettu, että Rodo on lujaa tekoa. Ja että yhdistelmä Miro+Rodo+aitaus on tästä lähin kielletty niin pitkään, kunnes Rodo on tarpeeksi iso leikkimään juoksuleikkejä Miron kanssa. Ei Miro tahallaan Rodoa satuta. Se ois innoissaan juoksemassa Rodon perässä, mutta ei ymmärrä ettei pikkuinen kestä samanlaista menoa kuin mitä Bono. Bono sen sijaan osaa nätisti leikkiä juoksemalla lelu suussa karkuun tai näyttämällä miten niitä murina leikkejä leikitäänkään. Rodolle ei ole kuitenkaan mitään traumoja Mirosta jäänyt, pusuttelevat toisiansa ja M antaa pennun takertua karvoihinsa ja herkut syödään yhteistuumin.

Viikko sitten Rodo sai nähdä kissoja ensimmäisen kerran, kun kävimme siskoni luona. Kissat olivat ihmeissään, mutta kiinnostuneita ja Rodo olisi laittanut Iitu neidin kanssa leikiksi. Iitu sohaisi vastalauseeksi tassulla ilmaa, joten suurimman osan ajasta Rodo tyytyi jyystämään leluhiirtä. Loistavasti Rodo suhtautui taasen uuteen paikkaan ja varmasti tullaan toisteki käymään, että R oppii elämään myös kissojen kanssa.

Viikko sitten rakennettiin myöskin koirille aitaus takapihalle. Tuli kyllä enempi kuin tarpeeseen tuo aitaus, koska ei Rodoa ois voinut pitkään ulkona vapaana pitää ilman minkäänlaisia aitoja ympärillä. Nyt on turvallista sen juosta ja telmiä, kun ei tarvi pelätä milloin se jää mopon alle tai ohikulkevan koiran syömäksi. Mirokin rakastui aitaukseen. Ensimmäisellä kerralla juoksi täpinöissään ympäri aitausta ja pyöri koko nurmikon läpi. Vielä kun saisi hyttyset pois, niin omistajakin viihtyisi ulkona paljo enempi. 

Rodon sisäsiisteys on vielä pahasti vaiheessa. Lehden päälle tekee 90% tarpeista, mutta välillä sattuu vahinkoja muualle, erityisesti kakat tuppaa tulemaan toiseen päähän taloa kuin missä paperit on. Aitauksen myötä poika on onneksi keskittynyt tarpeiden tekemiseen myös ulos, joten eiköhän tässä kohta päästä lehtiä poistelemaan lattioilta. Suurin asia, jonka Rodo on oppinut, on häkissä oleminen hiljaa. Poika joudutaan pistämään häkkiin aina, kun isot pojat syö, jotta ruoka ei päätyisi aivan vääriin suihin. Muutaman kerran Rodo jaksoi kiljua häkissä, mutta nyt tapittaa siellä ihan hiljaa ja oottaa kärsivällisesti vuoroa, kun pääsee nuolemaan kupit puhtaaksi. Yksinoloakin on harjoiteltu melkein joka päivä, kun olen käyttänyt Bonon ja Miron päivälenkillä. Annan Rodolle silloin aina päiväruuan huoneeseeni ja sinne se jää syömään suljetun oven taakse, kun lähemme. Muutamana kertana on vikinää kuulunut, kun on tultu takaisin sisälle, mutta ei ole pahemmin protestoinut yksin jäämistä. Rodolle ei niinkään yksin jääminen ole se kauhein asia vaan se, kun joku menee ovesta ulos ilman, että ottaa häntä mukaan. Sen mielestä ulkona ollaan 24/7 säällä kuin säällä. Pantaan poika on jo tottunut ja hihnaan totutus on meneillään. Kerran on jo käyty hihnassa pihan ulkopuolella ihmettelemässä. Luoksetulo ja ei alkaa olla myös vähitellen hallussa.

Viikon päästä onkin sitten tämän vuoden ekat näytelmät Roissa. Miron korva on kunnossa ja tipat lopetettu, joten pääsemme kehämeininkiä harjottelemaan ennen Ruotsiin menoa. Huomenna täytyy toinen puoli turkista käydä läpi ja pissakintut pestä. Rodokin on aina niin innoissaan mukana harjauksessa, varastamassa karvatuppoja tietenkin.. vielä kun oppis ne viemään roskikseen asti.

Rodolla sen kun meno kiihtyy päivä päivältä. Kolmeen ensimmäiseen päivään ei uni juuri maittanut, mutta nyt onneksi alkaa liika meno kostautua ja nukkuu ihan hyvin yöllä ja päivällä. Ulkona tykkää olla ja riekkua välillä kuin päätön kana. Liiankin vaarallisesti on muutaman kerran katsellut pyörätiellä ohi ajavia mopoja, joten viikonloppuna on aidan rakennustalkoot takapihalla. Keskiviikkona poju täytti 8 viikkoa ja mitat otettiin, painoa on 2,4 kg ja korkeutta noin 21 cm.

Bono ja Miro alkaa ymmärtää, että Rodo on tullut laumaan jäädäkseen. Miroa ei edelleenkään Rodo kiinnosta, välillä se käy sitä haistelemassa ja kun R riehuu, niin M haluaa yhtyä leikkiin mukaan. Ruokakupille se päästää Rodon ja ei välitä mitään vaikka pentu vie siltä herkutkin. Bono sen sijaan on alkanut välillä omia leluja ja ruuastansa murisee Rodolle. Johan oli ihmetyksen aihe, kun tämän huomasin, koska B ei ole koskaan aikasemmin ominut mitään, ei edes silloin kun Miro tuli. Ihan hyvä vaan, että nössö poikamme osaa pitää myös puoliaan. Muuten Bono kyllä antaa Rodon nukkua vieressään ja on pentua pari kertaa yrittänyt saada leikkimäänkin.

Eilen kävin näyttämässä Rodoa kaverilleni. Poika oli alku ihmettelyn jälkeen yksiössä kuin kotonaan ja sinne se ois jäänyt nukkumaankin. On kyllä erittäin rohkea poika. Kaikkiin uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustuu mielenkiinnolla eikä vähästä hätkähdä. Tänään taisi olla ensimmäinen jännittävämpi juttu, kun naapurissa sirkkelöitiin. Ääntä piti ihan juosta terassille pakoon, mutta pienen ihmettelyn jälkeen sitä jatkettiin jo leikkejä.

Tiistaina Mirolla todettiin oikeassa korvassa hiivatulehdus. Canaural tipat saatiin laitettavaksi korvaan kaksi kertaa päivässä kahden viikon ajan. Rovaniemen näytelmiin ei ole nyt sitten varmaankaan asiaa ellei kuuria lopeteta paria päivää aikasemmin. Korva itsessään on jo paranemaan päin eikä se vaivaa enää ollenkaan. Oli kirjaimellisesti hieman vaikeuksia ensimmäisiä kertoja puhistaa korva ja saada tipat menemään korvakäytävään asti... M vinkui ja riuhtoi itseään sen minkä ehti. Eilen kuitenki päätin olla antamatta periksi ja sain kun sainkin puhistettua korvan yksin. Syvästi toivon, että tän vuoden lääkekuurit oli nyt tässä.

Kaikki alkoi vajaa vuosi sitten, kun aloin päässäni pohtia tulevaisuutta ja mahdollista muuttoani toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä. Mietin koiria ja tiesin, että kahta koiraa ei voida jakaa vanhempieni ja minun kesken. Niinpä kolmannelle koiralle oli tilausta. Tiesin heti alkuun haluavani sheltin, sillä Miron myötä olen huomannut nauttivani sheltin luonteesta paljon enempi ja turkin hoitokaan ei ole mahoton. Aloin käymään kasvattajien sivuja läpi ja katsella itteäni kiinnostavia yhdistelmiä. Bumtsi Bum koirista olen aina tykännyt ulkonäöllisesti, joten Anneen otin ennen joulua yhteyttä ja jäin odottamaan mahdollisia pentuja.  Pennun saannilla ei ollut mikään kiire ja olin valmis oottamaan pentua seuraavaan vuoteekin, mutta sain kuin sainkin merlepojan. Poju on viralliselta nimeltään Bumtsi Bum One For The Road ja opettelee parhaillaan tuntemaan itsensä paremmin nimellä Rodo. Isänä on upean värityksen omaava Curre, joka omistaa myös ihanan luonteen. Äitinä erinomaisen hermorakenteen omaava Nelli. Tälläisestä yhdistelmästä on kasvanut poika, joka kulkee omia teitään, on rohkea, utelias ja hyppii kuin kenguru. Täytyy sanoa, että aikamoinen riiviö kaikenkaikkiaan ;) Tähän mennessä on maistellut melkein kaikkea, mitä ulkoa ikinä on löytänytkään ja tehnyt pari reissua pensasaidan toiselle puolelle... ihan yksin. Ruokahalua löytyy ja isojen poikien kupit täytyy nuolla putipuhtaaksi ruokailun jälkeen. Itkeskelee välillä ja tympääntyy, kun ei samannäköinen leikkikaveri sieltä peilistä hyppää hänen luokseen riehumaan.

Bono ja Miro on ollut aivan ihmeissään tulokkaasta. Eilen illalla kun saavuttiin, päästettiin Bono ensin pikkuista haistelee. B meni aivan päästänsä sekaisin eikä tiennyt miten päin ois ollut. Seuraavaksi Miro päästettiin Rodon luo ja sieltä tuli sellaista murinaa välillä, että pelkäsin ihan tosissani M satuttavan vauvaa. Lopulta M hyväksyi myös pennun, kun sisälle mentiin. Isot pojat oli aivan tohkeissaan koko illan ja Miro oli valmis puolustamaan Bonoa koko ajan, jos B yhtäänkään murahti Rodolle. Yöksi eristäydyttiin pennun kanssa minun huoneeseen ja Bono ja Miro äitini huoneeseen. Rodo aloitti jo neljältä touhuamisen, mutta sain pitkitettyä unia sen verran, että lopulta noustiin yhessä kahdeksan maissa. Miro oli paljon rauhallisempi tänä päivänä ja sitä ei loppujen lopuksi Rodo juuri kiinnosta. Välillä se käy pentua nuuhkimassa ja ulkona ollessa tekee banzai-syöksyjä R kohti, kun tämä hyppelehtii pitkin nurmikkoa, mutta eihän Rodo sellaisia ymmärrä ollenkaan vaan juoksee täysillä karkuun. Muutenkin Rodo vierastaa Miroa, Bonosta tiesi heti, että tämä on selkeesti omaa rotua. Bono sitten on sellainen, että se seuraa Rodon menoa koko ajan ja urahtelee, jos Rodo tulee suupieliin kiinni. Selvästi menee vielä jonkin aikaa, kun molemmat pojat ymmärtää, että Rodo on osa laumaa. Mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa ja Rodokin uskaltautuu jo hieman leikkimään Bonon ja Miron lähettyvillä. Yksin ollessaan se sitten riehuu ihan kunnolla; roikkuu lahkeissa kiinni, murisee ja haukkuu. Terrieri sheltin karvoissa ;D Parempaa luonnetta en ois voinut toivoa. Kiitokset Annelle ja Timpalle!

Huomenna on tiedossa Bonon ja Miron lekurilla käynti. Molemmille laitetaan rokotukset ja Mirolta myös katotaan oikea korva. Nypin M korvakäytävistä karvat perjantaina ja lauantaina aamuyöstä Miro alkoi ravistella rajusti päätänsä. Eiköhän vain korva ollut täynnä eritettä ja se on selkeästi kipeä. Bonolla puolestaan punoittaa etutassujen anturoiden välit ja poika nuolee niitä tilaisuuden tullen. Niitäkin nyt hoidellaan. Ah, tätä koiran omistajan onnellista arkea.